Happea haukkaamassa Ummehtunut poliittinen vaihtoehdottomuus pakottaa etsimään uusia toimintatapoja ja ideoita.

ADHD on olemassa ja sitä tulee hoitaa

  • Lintsillä ei tarvitse pidätellä. Sähellys kuuluu asiaan.
    Lintsillä ei tarvitse pidätellä. Sähellys kuuluu asiaan.

Jälleen kerran somessa leviää kulovalkean tavoin artikkeli, jossa väitetään, ettei adhd:ta, eli aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriötä ole olemassa ja sen lääkehoito olisi pelkästään vilkkaan lapsen pakottamista rauhalliseksi. Meitä adhd-oireisten lasten vanhempia lyödään ihan tarpeeksi huonon kasvattajan leimalla, joten ajattelin kuvata teille asiaan perehtymättömille esimerkillä sen, miten adhd lapseen vaikuttaa.

Minulla on kaksi poikaa, joista toinen on on vilkas ja toisella on adhd. Siinä on todella selvä ero.

Kuvitelkaa kaksi urheiluautoa. Jotain sellaisia Porcheja tai muita, jotka kiihtyvät parissa sekunnissa nollasta sataan. Kuvitelkaa, että niitä on kaksi samanlaista. Ne lähtevät molemmat viivalta liikkeelle ja kiihdyttävät täysillä. Suoralla ne menevät rinnakkain yhtä kovaa ja moottorit kasvattavat edelleen kierroksia. Sitten suora loppuu ja tulee mutka, molemmissa autoissa kuskit näkevät tilanteen ja painavat jarrua. Toinen autoista hidastaa, mutta toisessa jarrut eivät toimi. Toinen selviytyy mutkasta, toinen ajaa täysillä seinään.

Arvatkaa kumpi autoista on se adhd? Voitteko kuvitella, miltä tuntuu päivittäin istua sen auton ohjaimissa, josta ne jarrut puuttuvat? Etkö sinäkin kuitenkin haluaisi ainakin välillä myös ne jarrut käyttöön, vai oletko sitä mieltä että jatkuva kolarointi tekee ihmisen itsetunnolle hyvää?

Kyse ei siis ole siitä, että lapselta vietäisiin lääkityksellä toimintakyky. Me vanhemmat haluamme palauttaa sen. En halua, että impulsiivisesta ja iloisesta lapsesta tulee passiivinen ja apea. Haluan, että hän voi mennä kouluun ja selviytyä siellä tehtävistä, toimia ryhmässä muiden kanssa ja päästä hyödyntämään sitä empatiaa ja terävää älyä, joka hänellä kaiken sen säheltämisen alla on.

Kaikki lapset, joilla on adhd, eivät todella tarvitse lääkitystä. Osalle riittää tuki ja terapia, tai se että vanhempia opetetaan tulemaan toimeen oireiden kanssa. Minusta on kuitenkin äärimmäisen tärkeää, että ne vanhemmat, jotka kokevat lääkehoidon tarpeelliseksi, uskaltavat kokeilla sitä ilman ympäristön ylistä tuomiota lapsen huumaamisesta. Meillä lääkitys on ollut avannut ovia, jotka ennen olivat tiukasti kiinni.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Ne piirteet ihmisessä, jotka ADHD diagnoosiksi sumputetaan ovat tosiaan vain ihmisen ominaisuuksia, jotka ympäristöstä riippuen luokitellaan sairaudeksi. "Sairaus" on aina sosiaalinen konstruktio.

ADHD:n kohdalla jännin juttu, johon olen törmännyt, on se, että esim. Ruandan kansanmurhasta selvinneillä äideillä ja heidän lapsillaan oli huomattavan paljon ADHD-oireita. Ts. ADHD-oireet ilmeisesti auttoivat heitä pelastumaan siinä missä "tavalliset" ihmiset joutuivat teurastetuiksi.

Joten on siinä osansa totuudesta siinäkin, että ADHD-lapset lääkitään paremmin vastaamaan yhteiskunnan ideaa terveestä ja normaalista ihmisestä.

Nykyään puheissa halutaan juhlia ihmisen monimuotoisuutta, mutta vain siinä määrin, kun se ei liikaan näy tai kuulu.

Tämä siis sellaisen ihmisen näppäimistöltä, joka nykyään kiittää hyvää tuuriaan siitä, ettei näitä diagnooseja ollut, kun olin lapsi, sillä minut olisi lääkitty joksikin toiseksi. Sen ihmisen elämä olisi ollut varmasti paljon helpompaa, mutta minua ei olisi olemassakaan.

Käyttäjän TiinaMariaSandberg kuva
Tiina Sandberg

Adhd-oireet eivät tule ja mene, ne ovat pysyviä. Stressin aiheuttamat oireet toki saattavat niitä muistuttaa, mutta silloin tilanne korjaantuu kun stressitasoja saadaan laskettua. Tästä syystä adhd:n diagnoosi vaati sen, että oireita on ollut aina, eli käytännössä ensimmäiset havainnot noin 4 - 5-vuotiaana. Tuossa iässä ei kuitenkaan vielä diagnooseja tehdä, koska kehitys on vielä niin alkutekijöissään.

Adhd-lääkitys ei muuta persoonaa, eikä vaikeimpia tapauksia lukuunottamatta lapsilla edes ole jatkuvaa lääkitystä. Hyvin tyypillistä on, että lääkitys on vain koulupäivän ajaksi. Meillä lääkkeen vaikutus loppuu yhtä aikaa koulupäivän kanssa ja iltaisin mennään ilman lääkitystä. Ideana on saada se jarru toimintaan tuntien ajaksi, jotta oppiminen ja opitun hyödyntäminen tulee mahdolliseksi. Tätä tuetaan myös erilaisilla erityisjärjestelyillä koulun puolesta.

Monimuotoisuus ja erilaisuuden hyväksyminen on hyvä juttu. Kuitenkin olet varmasti sitä mieltä, että puuttuva jalka on hyvä korvata proteesilla, jotta käveleminen tulee mahdolliseksi. Miksi näin ei saisi toimia jos se vastaava puute on henkisessä suorituskyvyssä? Kokonaan haittaa ei kummassakaan saa pois, mutta ihmisen omaa elämää voidaan helpottaa.

Sinun persoonasi ei lääkityksellä katoa. Tästä kannattaa kysellä lisää aikuisilta adhd-oireisilta. He osaavat parhaiten puhua puolestaan.

Käyttäjän rutanen1965 kuva
Jari Rutanen

Pitäisin persoonallisuushäiriöissä diagnoosirajana sosiaalista vammautumista ts. mikäli tulee vaikeuksia sosiaalisessa ympäristössä on kyse häiriöstä, muutoin vain persoonallisuudenpiirteestä.

Tällöin diagnoosiraja, ts. käyttäytymisen hyväksyttävyys, on myös riippuvainen kulttuurista, kuten Antti toteaa.

Mikko Virtanen

ADHD:n määrittäminen persoonallisuushäiriöksi on hieman kyseenalaista. Kysymys on ennenkaikkea nykytiedon valossa aivojen verenkierron vähyydestä ja dopamiinin puutteesta aivoissa, joka aiheuttaa jossain määrin sekä vajavaista toimintaa sekä muistin että vireystason osalta. Kyseessä ei siis ole perinteisesellä tavalla persoonallisuushäiriö, vaan enemmänkin ihan fysiologinen sairaus.

Vaikka sinänsä tuon määritelmäsi mukainen persoonallisuushäiriön kriteeristö täyttyykin, kyse on hieman toisenlaisesta asiasta.

Mikko Virtanen

Ei tuo nyt itseasiassa ihan tarkalleen mene muutenkaan noin, kun tarkemmin ajattelee. Esim. epäsosiaalisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivät (psykopaatit) voivat olla sosiaalisesti varsin lahjakkaita ja pystyä toimimaan sosiaalisissa tilanteissa täysin normaalisti ulospäin. Sama pätee myös narsisteihin. Ja kummatkin näistä hyvin usein tulkitaan väärin juuri persoonallisuuden piireteiksi.

Reijo Jokela

"Toinen autoista hidastaa, mutta toisessa jarrut eivät toimi. Toinen selviytyy mutkasta, toinen ajaa täysillä seinään".
Mielenkiintoinen esimerkki. Tuohon ongelmaan on kaksi ratkaisua. Otetaan moottorista pois tehoa, niin, että selviää ilman jarruja, tai sitten laitetaan jarrut kuntoon. Mielestäni nykyisellä ylilääkitsemisellä toimitaan niin, että nuo moottorin tehot otetaan pois.

Käyttäjän TiinaMariaSandberg kuva
Tiina Sandberg

Adhd:ta ei Suomessa millään mittarilla ylilääkitä vaan päinvastoin on vahvaa näyttöä vakavasta alilääkitsemisestä, etenkin niiden aikuisten oireilijoiden kohdalla, joiden lapsuudessa ja nuoruudessa asia hoidettiin piiskaamalla ja haukkumalla tyhmäksi.
Lääkitys auttaa tosiaan kyllä molempiin. Eli moottorin teho pienenee, mutta eihän kukaan halua apaattista ja toimintakyvytöntä lasta. Halutaan, että se moottori toimii edelleen tehokkaasti, mutta juuri niitä kuskin (eli lapsen) omia hallintakeinoja lisätään. On ollut mahtavaa huomata, miten ne ovat kehittyneet nyt kun jarruttamisesta ja hallinnasta on tullut mahdollista. Uusien toimintatapojen oppiminen on tullut mahdolliseksi ja siksi myös ilman lääkitystä ollessa - meillä siis illat, viikonloput ja lomat - on elämä helpottunut.

Kaikkein hienointa on ollut nähdä se, miten koulun sujuminen on antanut valtavasti uutta itseluottamusta. Enää ei lapsen tarvitse olla luokan tyhmin, vaan voi näyttää omaa osaamista ja olla oikeasti hyvä monessa aineessa.

Mikko Virtanen

Eihän siitä ole vielä edes kovin pitkä aika, kun esim. Kela oli sitä mieltä, että aikuisiän ADHD:ta ei ole olemassa ja että aikuisille ei pidä korvata mitään ADHD-lääkkeitä. Tämä Kelan päätös saatiin kuitenkin onneksi pyörrettyä kansalaisten aktiivisuuden ansiosta ja se yleisin lääke, Conserta, saatiin takaisin korvattavien lääkeiden piiriin. Muita lääkkeitä toki ei ole käsittääkseni saatu tuon samaisen korvauksen piiriin ja esim. omat lääkkeeni maksan kokonaan itse.

Mitä itse asiaan tulee, moinen höpötys, ettei ADHD:ta olisi olemassa, on kyllä niin täyttä potastkaa, ettei mitään rajaa. Itselläni diagnosoitiin ADHD vasta aikuisiässä, harhailuani toistakymmentä vuotta vailla minkäänlaista kykyä sitoutua oikeastaan mihinkään niin ihmissuhteiden kuin työelämänkään osalta. Erinäisiä ongelmiakin tuli matkan varrella. Nämä ongelmat olivat hyvinkin sellaisia, joihin käytännössä jokainen vakavampi ADHD-aikuinen pystyy samaistumaan: unohtelua, asioiden lykkäämistä, tavaroiden kadottamista, kykenemättömyyttä pitämään asioihin mielenkiintoa pitkään yllä, tiuhaan vaihtuvat työpaikat ilman urakehityksellistä päämäärää, päihdeongelmat, "saamattomuus", masennus, kykenemättömyyttä hoitamaan asioita ja asiointeja, jne.

Omalta osaltani tilanne muuttui huomattavasti, kun työterveyskäynnin yhteydessä asiasta alettiin keskustella. Päädyin lopulta HUS:in neuropsykiatrian poliklinikalle, jossa minua tutkittiin usean kuukauden ajan ensin erinäisten testien yms. muodossa ja sen jälkeen lääkekokeiluilla. Lääkkeistä löytyi aivan uskomaton apu, minkä lääkäri pystyi osoittamaan pelkästään uloisessa olemuksessani: kun vertasimme ensimmäisen session ja sitten myöhemmän, oikean lääkityksen löydyttyä pidetyn session eroja, ero oli nähtävissä jo ilman ääntäkin videosta. Siinä missä ensimäisellä kerralla en pystynyt istumaan edes 10:tä sekuntia paikallani tuolissa ja vastaukset abstrakteihin kysymyksiin olivat varsinaista tajunnan virtaa, myöhemmällä sessiolla istuin rauhallisesti paikallani ja vastaukset kysymyksiin olivat huomattavasti loogisempia ja vähemmän "maalailevia".

Monilta osin ADHD:n oireita on mahdollista myös kääntää edukseen. Esim. varsin usein nimenomaan ADHD (ei siis saman kolikon toisen puolen, ADD:n) -tapauksen kanssa ilmenee niinkutsuttua hyperfokusta. Hyperfokus on äärimmäinen keskittymisen tila, joka pahimmillaan saa lukkiutumaan tekemiseen niin, ettei tekemisestä oikein pysty irttoittautumaan. Tämähän sitten tarkoittaa sitä, että esim. yöunet ovat varsin toissijainen asia tällaiselle henkilölle, kun tällainen hyperfokusoiva aihe löytyy. Tai syöminen. Tai vessassa käyminen.

Hyperfokus tilan voi helposti varsinkin luovassa työssä kääntää edukseen, mutta hoitamattomana se aiheuttaa mm. juuri edellä mainittuja ongelmia. Hoidettunakaan syvästä ADHD:sta ei saada hyperfokusta kitkettyä kokonaan, mutta omalla kohdallani olen huomannut, että irtautuminen on huomattavasti helpompaa. Tällä on myös kääntöpuoli: nämä hyperfokusoivat asiat eivät ole enää yhtään niin mielenkiintoisia. Ja hyperfokuksen hävitessä myös luovuus kärsii. Tämä onkin eräillä tuntemillani ihmisillä päätynyt lääkkeiden syömisen lopettamiseen ja taas samaan pään sisäisen kaaoskoneen käynnistymiseen ja aika pian myös seuraukset näkyvät elämässä muutenkin.

Olen hyvin kiitollinen siitä, että olen saanut diagnoosin ja että saan lääkkeitä tähän vaivaani. Pidän lääkkeiden syömisessä lääkärin ohjeistuksesta kerran pari vuodessa taukoja ja tunnustelen hieman elämää ilman lääkkeitä. Kokeilut ovat yleensä viikosta kuukauteen mittaisia ja joka kerta tulos on aina sama: elämä on huomattavasti helpompaa, vähemmän kaoottista ja tasapainoisempaa näiden lääkkeiden kanssa, joita tulen näillä näkymin syömään loppu elämäni.

Käyttäjän VillePaavolainen kuva
Ville Paavolainen

Hyvä, Tiina, että pidät asiaa esillä. Nykyinen vaimoni olisi hänkin ex-sellainen ellei alta vuodessa yhteiseloamme olisi saanut diagnoosia ja edelleen hänen toinen lapsistaa, joka saattaa nyt käydä koulua. Ilman lääkitystä kummankin koohdalla näin ei olisi. Lapsi kavisi pienryhmää neljättä vuotta ja me olisimme eronneet aika päiviä sitten ja vaimo eläisi helvettiä yksinhuoltajana joka ei vaan kykene huolehtimaan lapsistaan.
Kummankaan persoonallisuudessa en ole huomannut mitään muutoksia, vaikka lääkkeitä on muista syistä, myös eräiden ahojen vastustuksen vuoksi, vaihdeltu. Ainoa ero on elämänhallintakyky, joka lääkkeiden myötä saadaan siedettävälle tasolle.

Apatiaa tms tai sinne päinkään en ole hetken vertaa havainnut vuosien varrella kummassakaan

Käyttäjän OPM kuva
Jani Virta

ADHD altistaa aikuisena helposti "syrjäytymiselle" ja päihderiippuvuuteen. Vangeista käsittääkseni noin 30-40% on ADHD-piirteitä ja he ovat usein päihderiippuvaisia. Amfetamiinin ja ADHD-lääkkeiden vaikutustapa ja kemiallinen koostumus ovat hyvin lähellä toisiaan. Itselääkintä amfetamiinilla selittää mahdollisesti osan päihderiippuvuusongelmista. ADHD on pahimmillaan yhteiskunnan ulkopuolelle syrjäyttävä "sairaus" koska koulut jää käymättä, mikään pitkän tähtäimen tavoite ei onnistu ja amfetamiinin jatkuva käyttäminen on kallista ja sen mahdollistaminen vaatii jotain lainvastaista tulonlähdettä. Aikuisten ADHD-lääkityksen tehosta ja toimivuudesta en tiedä paljoakaan mutta juuri pahiten ADHD-takia syrjäytyneet jäävät ainakin aikuisina lääkityksen ulkopuolelle koska päihderiippuvuus on hyvin vahva este ADHD-lääkitykselle. ADHD-lääkkeistä useimmat ovat suosittuja huumausaineita katukaupassa.

ADHD lääkityksen toinen puoli liittyy juuri lääkkeeseen. Koska oletettavasti toleranssit nousevat jossain mitassa niin aiheuttaako lääkitys pitkässä käytössä riippuvuuden ja kuinka kovan. Kuinka helposti ADHD-lääkkeen käyttäjistä tulee aikuisena amfetamiinin käyttäjiä vai vähentääkö lapsena syöty ADHD-lääke alttiutta päihderiippuvuuteen. Lääkitys muiden tukitoimien kanssa mahdollistaa esim. koulunkäynnin paremmin niin tämä taas ehkäisee syrjäytymistä yhteiskunnasta.

Vaikka ADHD on mahdollisesti alidiagnisoitu niin vaarana on ylidiagnisoiminen tai väärä diagnosoiminen. Esimerkiksi lapsena Aspergerin oireyhtymän kaltaiset oireet voivat sekoittua ADHD-oireisiin ja saatetaan päätyä vääriin diagnoisointeihin ja turhiin lääkityksiin.

ADHD on hyvin markkinoitu sairaus. Tänä päivänä koulunopettajat ja lastentarhan opettajat tietävät/tunnistavat paremmin ADHD:n ja ADHD-lääkityksen kuin normaalit lastentaudit. Jos lapsi sattuu olemaan vilkas ja erityisesti silloin jos lapsi on lastensuojelun asiakas niin ensimmäisenä auttamistoimena on neurologian/psykologian konsultaatio ja lääkkeet ovat heti kärsisijoilla tukitoimissa. Vaikka mitään muuta tukitointa (esim. pienluokka tai muu) ei olisi edes kokeiltukaan.

En kiistä ADHD-lääkityksen hyötyjä niille jotka niistä hyötyvät. En vähättele mitenkään ADHD-lasten vanhempien elämän raskautta tai itse ADHD-potilaiden oireita ja niiden aiheuttamaa haittaa elämään mutta kiinnitän huomiota yleiseen medikalisoitumiseen. Kaikkeen vaivaan (fyysinen tai psyykkinen) pitää olla lääke.
ADHD ei ole mikään vähäpätöinen juttu, se on pahimmillaan vanhemmille täydellistä uupumusta aiheuttava ja lapsen aikuisena yhteiskunnasta täysin syrjäyttä "sairaus".
Mutta itse ADHD-lääkkeekkään eivät ole mitään vähäpätöisiä lääkkeitä. Useimmat niistä ovat huumausainekäyttöön soveltuvia valmisteita joilla on riippuvuuspotentiaalia. ADHD henkilön "aivokemia" toimii erilailla kuin verrokki-ihmisen. Heitä "piriste" rauhoittaa siinä missä verrokki-ihminen saa "vauhtia" lisää. Asioissa on aina monta puolta ja lopulta kaikessa on kyse yksilöstä. Mikä on parasta tälle yksilölle tai lapselle?

Käyttäjän TiinaMariaSandberg kuva
Tiina Sandberg

Lääkkeitä on erilaisia. Toleranssia tuskin kuitenkaan syntyy ainakaan niille, joille riittää lyhyempikestoinen lääke. Meillä käytössä on sellainen, jonka vaikutus on 4 -5 tuntia. Se poistuu elimistöstä iltapäivään mennessä ja myös viikonloput ja lomat menevät ilman lääkettä, koska pärjäämme arjessa ilmankin. Käsittääkseni lapsillä tämä on hyvin yleinen tapa lääkitä. Jatkuva lääkitys tulee tietenkin kyseeseen, mikäli oireet ovat todella pahoja.

Käyttäjän OlliBackstrom kuva
Olli Bäckström

Koulunkäyntiavustajan työssäni tapaan usein ADHD-oppilaita.
Lääkitys auttaa heitä seuraamaan opetusta ja pärjäämään koulutehtävissä sekä rikastuttaa heidän sosiaalista elämäänsä auttamalla heitä luomaan ystävyyssuhteita toisiin oppilaisiin.

Toimituksen poiminnat